Diplomatarium Fennicum
DF 6863
 
27.3.1507
saksa
-- ei antajatietoa --


Ritari Erik Turessonin (Eryck Turszenn, Bielke) avoin kirje. Vahvistaa Hans Elsebetin (Hans Alsebet/Elsebet) joutuneen Pyhän Katariinan päivän aikoihin (28.11) 1502 laivansa kanssa Turun saaristossa myrskyyn. Laiva oli ollut täynnä Lyypekistä tuotua rahtia, johon oli oli ollut Turun piispan, Tönne Erikssonin (Tonne Ericksonn, Tott, Raaseporin linnanpäällikkö), vouti Dietrich Hanssonin (Dyryck Johanszenn) sekä Turun kaupungin suoja. Puolet rahdista oli ollut kauppiaiden tavaraa. Kun Erik oli saanut tietoonsa, mihin laiva oli haaksirikkoutunut, hän oli lähettänyt paikalle palvelijansa ja antanut Hans Elsebetin esittää vaateensa laivaan ja lastiin, josta Erikin alaiset asukkaat olivat tuoneet 12 täyttä kuuttia (schuten) vapaaseen satamaan ja kuusi kuuttia Ruotsin kruunun vesille. Tästä lastista tallinnalaiset olivat ottaneet säilöön Erikille kuuluvaa salpietaria, rikkiä, suolaa ja viiniä, jonka hän oli asianmukaisesti maksanut, mutta josta hänellä ei ollut esittää suojakirjettä, koska se oli sisältynyt edellämainittuihin vahvistuksiin. Niinpä hän oli lähettänyt palvelijansa kolme kertaa haastamaan Hansin tulemaan Viipuriin, mutta tämä ei ollut tullut, minkä vuoksi hän oli viimeisessä kirjeessään Hansille ilmoittanut, että antaisi polttaa laivan ja tavarat. Tämän jälkeen Hans oli tullut suojakirjeen turvin hänen luokseen, mutta antanut jo sitä ennen myydä osan rahdista kauppiaiden hyväksi. Nyt myös Erik oli antanut hänelle valtuudet toimia kauppiaiden tavaroiden kanssa kuten parhaaksi näki ja myydä ne yhteisten kauppiaiden hyväksi. Erik Turessonin sinetti.
{0}
Diplomatarium Fennicum -projekti
2017
Tallinna, Tallinna Linnaarhiiv, 230 Tallinna Magistraat
Eesti Rahvusarhiiv Pärgamendid (ERA)